Aivovammojen diagnostiikka on puutteellista

Nykyiset menetelmät aivovammojen havaitsemiseen ja määrittämiseen ovat lääkärin tekemä kliininen arviointi ja aivojen kuvaaminen joko tietokonetomografialla (CT) tai magneettikuvauksella (MRI). Aivojen kuvantamismenetelmät ovat hyvin kalliita ja niiden tarkkuus ei monissa tapauksissa riitä lievien ja keskivaikeiden vammojen toteamiseen. Hoitamaton vamma altistaa potilaan pitkäaikaisille seurauksille, joita ovat esimerkiksi päänsärky, huimaus, ärsyyntyneisyys, ahdistus ja masennus sekä lisääntynyt todennäköisyys kroonisten aivorappeumatautien, kuten Alzheimerin tai Parkinsonin taudin aikaiselle ilmaantumiselle. Lisäksi CT-kuvaus altistaa potilaan suurelle määrälle haitallista säteilyä. Kliiniset neurologiset arviointimenetelmät ovat joko riittämättömiä, liian pinnallisia, tai alttiita subjektiiviselle tulkinnalle lievien aivovammojen tunnistamisessa.

Siksi aivovamman toteamisessa olisi tarvetta kehittyneemmille diagnosointimenetelmille, kuten biomerkkiaineiden käytölle täydentämään diagnoosia. Huolestuttavan suuri määrä ihmisiä saa väärän diagnoosin tai jää kokonaan diagnosoimatta. Huomaamatta jäänyt aivovamma jää myös hoitamatta ja täten altistaa henkilön toiselle, huomattavasti vakavammalle aivovammalle.

Euroopassa tapahtuu vuosittain jopa 235 vakavaa aivovammatapausta 100 000 asukasta kohden. Nämä maksavat Euroopan maille jopa 100 miljardia euroa vuosittain. Pikatesti aivovamman toteamiseen tuottaisi valtavia säästöjä terveydenhuollolle. Maailmalaajuisesti tapahtuu arviolta 10 miljoonaa aivovammaa, jotka johtavat sairaalaan joutumiseen tai kuolemaan. Euroopassa kokonaisuudessaan tapahtuu noin 2,5 miljoonaa vakavaa tapausta, joista 75 000 johtaa kuolemaan ja 400 000 pysyvään vammautumiseen. Yhdysvalloissa tapahtuu vuosittain kaiken vaikeusasteisia tapauksia noin 2,8 miljoonaa. Jopa noin 90 % aivovammatapauksista on lieviä, jotka ovat myös haastavimmat tapaukset havaita.

Nuorten ja lasten kehittyvät aivot ovat erityisen alttiita aivovaurioille. Heillä on suuri pää suhteessa muuhun kehoon, vähemmän suojatut aivojen solurakenteet ja ohuemmat kallon luut. Jo lievä aivovamma voi aiheuttaa lapselle kehitysvaikeuksia. Lapset ovat huonoja kertomaan omista oireistaan, ja huoltaja ei välttämättä yhdistä lapsen näkyviä oireita aivovammaan: hän ei välttämättä edes tiedä, että lapsi on lyönyt päänsä. Vamma voi johtaa myöhemmällä iällä sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin vaikeuksiin.

Toistuvat lievät vammat voivat johtaa vaarallisiin ja jopa henkeä uhkaaviin vaurioihin. Aivotärähdyksen oireet kuten huimaus ja keskittymisvaikeudet voivat altistaa henkilön uudelle onnettomuudelle, joka on monissa tapauksissa ensimmäistä vakavampi. Tästä syystä toipilaan tulisi välttää sellaisia aktiviteettejä, joissa on suuri päähän kohdistuvien iskujen riski. Eräässä tutkimuksessa on todettu, että lapsilla vuoden sisällä kärsitty toinen aivovamma voi pitkittää oireita jopa kolminkertaisesti.